Henki ei kulje

12.12.2018

No niin, voi tätä jeesustelun määrää.

Mikko tärisee ja henki ei kulje !

Näin kertoi Demarin päätoimittaja Mikko Salmi 10.12 julkaistussa pääkirjoituksessaan.

Mikon oli saanut hysteeriseksi Oulussa samana päivänä järjestetty seksuaalirikosten
vastainen mielenosoitus.

Vihan vimma oli vyörynyt mies paran niskaan sellaisella voimalla,
että oksennusta oli vaikea pidätellä. Mielenosoituksessa "oltiin tekemässä rikosta ihmisyyttä
vastaan" ja hän antoi lukijoille ohjeeksi: " Tässä vastenmielisessä taistelussa sivistyneiden
ihmisten on säilytettävä malttinsa."

Mielestäni "sivistynyt" ihminen ei millään tavalla puolustele barbariaa ja lasten raiskaukset
nimenomaan ovat sitä. Millaista ihmisyyttä edustavat tälläisiin tekoihin syyllistyvät?

Mikko on järkyttynyt, kun heidät halutaan poistaa maasta. Mitä mieltä Mikko olisi, jos hänen oma
lapsensa olisi uhrina?

Mielestäni, sivistyneiden ihmisten olisi syytä tarkistaa kantaansa, myös Mikon suhteen.