Haittaverot

10.11.2018

Jatkuva suomalaisen teollisuuden ja työn alasajo haittaveroilla, tolkuttomalla
byrokratialla ja kalliilla tuontienergialla on loputtava. Energiaomavaraisuus tuo tullessaan vähintään 90 000 työpaikkaa. Samalla säästämme tuontilaskussa 13,5 miljardia. 

Ainoa järkevä elvytyskohde on energiantuotanto. Saamme työtä, jolla on pysyvä vaikutus. Työllä Suomi nousee. Nuorisotyöttömyys on sietämättömissä lukemissa. Tilannetta aiotaan pahentaa nostamalla jälleen eläkeikää. Hölmöläiset peittoa jatkamassa. Eläkejärjestelmän kestävyysvaje voidaan hoitaa europpalaiseen tapaan eläkekatolla. Eläkkeiden taitettu indeksi johtaa vanhuusväestön kurjistumiseen. Meidän on turvattava vanhuksille ihmisarvoinen elämä. Vanhukset eivät ole pelkkiä numeroita laskelmissa. He ovat meille läheisiä ihmisiä.

Maahanmuutto, kehitysapu ja muu maailmanparannus nielevät vuositasolla yli
kolme miljardia. Koko rahoitus lainataan jostakin. Hallitsematon maahanmuutto
on aiheuttanut vakavia yhteiskunnallisia ongelmia Euroopassa ja kehitysapu valuu diktatuurien tukemiseen. On kriittisen tarkastelun aika. Yhteiskunnan pelisäännöt on muutettava niin, että suomalainen työnantaja voi työllistää kotimaisen työntekijän. Keinottelu työttömillä on lopetettava.

TE-keskusten hämäävillä nimikkeillä välittämä ilmainen orjatyövoima ei
kuulu markkinatalouteen. Sisäinen devalvaatio ei ole mahdollinen. Vain palkat joustavat, hinnat ja verot eivät ainakaan laske, "palkkadevalvaatio" romahduttaa kotimaisen
kysynnän ja johtaa massa irtisanomisiin. Jos euroalue ei muutu, on palattava
omaan valuuttaan. Oman verotuksen siirtäminen jollekkin toiselle kuvitteelliselle ryhmälle ei ole ratkaisu mihinkään julkisentalouden ongelmiin.

Verotusta ei voida keventää merkittävästi lyhyellä aikavälillä, mutta on myönnettävä, että nykytaso on myrkkyä kaikelle taloudelliselle toiminnalle. Maanpuolustusvalmiutta ei pidä määritellä iltapäivälehtien arvioiden mukaan. Ei palokuntien tarvettakaan perustella yhtä epämääräisin perustein. Valmiuson oltava riippumaton taloudellisista tai poliittisista suhdanteista. 

On vaikea hyväksyä EU:n ilmasto- ja energiapoliittisia tavoitteita. Maksumiehen rooli on kummallisten tasaussääntöjen johdosta varattu meille. Irtisanoudumme edellisistäkin Suomen kannalta epäoikeudenmukaisista viherveroista. Vastustamme kaikenkarvaisia pankki- ym vakuusrahastoja. Niiden varjolla holtiton toiminta saa jatkua ja uudet kriisit kypsytellään. Vaadimme, että entiset vastuut tuodaan julkisuuteen. 

Onko oikea luku Hesarin 50 miljardia? Vai Talouselämän arvio 70 miljardia? Eikö todellisia vastuita ole määritelty? Työntekijät ja eläkeläiset ovat kantaneet oman kortensa kekoon, mutta
ovat menettäneet ostovoimastaan viimeisen kuudenvuoden aikana 15%. Kansakoulunopettajan talouden puoskarilääkkeitä ei ole syytä kokeilla uutta kuuria.