Autetaan, parempi mieli, mutta millä hinnalla?

10.11.2018

Täytyyhän sitä auttaa, kun se ahdistaa. Maiilmassa on niin paljon kurjuutta, köyhyyttä, sortoa, epäoikeudenmukaisuutta ja vainottuja ihmisiä. Media kietoo meidät katsojiksi ahdistavaan näytökseen, jolle ei ole onnellista loppua. Kurjuuden miljardipäinen massa velloo ruudun kautta olohuoneeseemme. 

Meitä vaaditaan olemaan hyviä ihmisiä ja auttamaan hädänalaisia. Jo kristillinen perintömme velvoittaa tähän. Me kaikki muistamme laupiaan Samarialaisen. Media ei tosin lausu Samarialaisesta yhtään mitään, kun se olisi poliittisesti epäkorrektia. On parempi olla laveasti solidaarinen, sillä tämän päivän hyvä ihminen, ei tunnusta kulttuurista pohjaansa, kristillisissä arvoissa.

Miten ihmeessä voimme auttaa tuota ongelmissa painiskelevaa miljardipäistä massaa, joka määrällään ylittää käsityskykymme? Tuommeko heidät Suomeen? Jo Afrikan kurjissa riittäisi satamäärin jokaisen meidän olohuoneeseen, komeroon ja keittiöön. Sopu tilaa antaa, ei tosin meillä, vaan naapurissa tai sullotaan ne Kontulaan. 

Viisaimmaltakaan maahanmuuton kannattajalta ei saada vastausta siihen, kuinka paljon voimme ottaa vastaan tulijoita taloutemme ja yhteiskuntamme romahtamatta. Puoli miljoonaa, viisi miljoonaa, vai kenties kaikki mahdolliset tulijat? Se ei kuitenkaan maksa mitään, eikä ole keneltäkään pois. Miten niin, ei maksa mitään? 

Voisitteko antaa minullekin sellaista rahaa, jos se kerran on ilmaista, ostaisin ison pussin järkilääkettä lähimmästä apteekista, jos sitten ymmärtäisin tämän laskutoimituksen. Annetaan rahaa ja jaetaan hyvinvointiamme. Meillä on siihen varaa. Rahaa on sitten annettu kehitysyhteistyöhön, kriiseihin, katastrofiapuna, ja elätetty maahamme saapuneita kulkijoita. 

Hetken oli hyvä mieli, mutta kurjuus ei hellittänyt. Oli lisättävä panostusta, omat varat eivät enään riitä, nyt jaamme myös lainattua rahaa, miljarditolkulla. Joidenkin mielestä rahaa jaettavaksi olisi vielä runsaasti, ei kuitenkaan heidän omaa palkkaansa tai eläkettään, jostain muualta sitä löytyy, mistä, minä kysyn?

Kenen rahat jaetaan seuraavaksi ja kuka maksaa syntyneet velat? Minulla ei ole hyvä mieli. Näen yhteiskuntamme rappion merkit, kouluista puuttuu opetusvälineitä ja jopa kirjoja. Vanhukset saavat kuolla siinä mihin ovat kaatuneet. Tiemme ovat paikoin miinakenttiä. "Maksamme hintaa", hieno viisu, mutta mistä me oikein maksamme, olemassaolosta?