Kirjoituksia


 

Julkisen sektorin henkilöstö jakautuu karkeasti kolmeen osaan. Opettaja, palomies, poliisi tai sairaanhoitaja, kaikki tiedämme suurin piirtein mitä he tekevät ja heitä on henkilöstöstä noin kolmannes. He tekevät sen julkisen sektorin näkyvän työn. Heitä yhdistää myös sektorin heikoimmat palkat. Heikkoa palkkausta kompensoidaan esimiehillä, joiden...

Soinin mielipiteet ovat kovasti muuttuneet Audin takapenkillä. Ja nyt hän mielellään toisi halpatyö markkinat Suomeen. Perussuomalaisten puheenjohtaja sanoo juuri niin, kuin itsekin ajattelen asiasta. Maksakaa palkkaa työn vaativuuden mukaan.

Yle ei kerro mitään siitä, että Ranskassa on täysi kaaos menossa. Jopa enemmän, kuin 100 000 ihmistä on pistänyt tuulemaan. Poliisiautoja tulessa ja mellakat käynnissä. Yleä kiinnosti sen sijaan Venäjälle asetettavat uudet pakotteet, joita on tuo Ranskakin kannattamassa. Pakotteet asetettiin siksi, että Ukraina teki provokaation aluksineen Krimin...

Totuuksia

11.02.2019

Maa on litteä kuin pannukakku. (voimassa keskiajalle, kiistäjät roviolle)

Entinen päätoimittaja julkaistussa kolumnissaan "Asiat ovat paremmin" ja nimenomaan Sipilän hallituksen ansiosta. Kyseenalaistan hänen näkemyksiään auvoisesta tilanteesta. Eläköitynyt päätoimittaja aloittaa kertomalla, että tuloerot ovat kaventuneet ja pienituloisempien tulot ovat kasvaneet viimeisen kymmenen vuoden jaksolla 14%:tia ja...

Sote - maailma on sen verran raadollinen, että saa suorastaan runolliseksi.

Britanniasta tuli kurjuuden kuningaskunta, jossa lapsista kolmannes elää köyhyydessä. Köyhiä on väestöstä 14 miljoonaa. Näin uutisoi YLE 26.1. Jutussa kerrotaan, että kuitenkin maassa on käytännössä täystyöllisyys. Tuodaan myös esiin, että tuloerot ovat kasvaneet ja sosiaalietuuksia on leikattu.